perjantai 31. elokuuta 2018

LAMPPU

Vinkki Pinterestistä. Minä päällystin purkin karkkipapereilla. Tein reiät siihen vähän kukan muotoon piikillä. Ja laitoin sisälle valonauhan joka toimii pattereilla.

Pimeässä valo loistaa rei;istä  hyvin.

Kanteen piirsin kuviot kynsilakalla. Ne näkyy sitten varjona katossa esim.

maanantai 27. elokuuta 2018

KÄSILAUKKU

Löysin keskeneräisistä töistäni tämän laukun.Siitä puuttui pohja kovike vain,mutta nyt on sekin paikoillaan ja laukku on valmis. Tein sen aloittaen niin että ompelin lukkoon langan ja aloin siitä virkkauksen eteenpäin. Ja laukku muotoutui sitten työn edetessä. Hihnaan löytyi vanhat papukaija lukot kiinnitykseen. Ehkä siinä olisi pikkujoulu "väska".

perjantai 24. elokuuta 2018

TUUBI

Tein kuvioita orvokeista kankaaseen eli vanhaan t-paitaan. Teippasin orvokit kiinni ja sitten hakkasin vasaralla niitä ja niin sain kauniin orvokki kuvion. Sitten kukat pois kankaalta ja silitin sen vielä.

Ja tässä valmiiksi tehty tuubi. Ei tarvinnut edes ompelua kun taitoin palan kahti ja leikkasin reunat ja solmin ne yhteen hapsuiksi. Perjantain Vinkki.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

HEDELMÄPUSSEJA

Virkkasin muutaman pussukan hedelmille ja vihanneksille ettei  tarvitse muovipusseja käyttää. Tein vähän eri kokoisia ja laitoin niihin myös tuon hintalappu paikan. Nyörin laitoin sulkijaksi ja sille kiinnityksen vanhoista nyöreistä otetut "topparit"joilla on helppo avata ja sulkea pussin suu. Nuo laputkin olen joskus laminoinut kun on ollut mukavan näköisiä papereita ja nyt niille löytyi käyttöä myös.

perjantai 17. elokuuta 2018

MUISTI-TAULU

Askartelin pikkuisen muistitaulun tämän perjantai vinkiksi. Kirpparilta ostin tämän kehyksen koska se oli juuri sopiva tähän tarkoitukseen.  Laitoin lehdestä leikkaamani kuvan kehykseen ja siinä se on pöydälläni. Kirjoittelen siihen sanoja tai nimiä, mietelauseitakin jos ne on lyhyitä. Tussi täytyy siis olla sellainen jonka jäljen voi pyyhkiä pois lasi pinnasta.

tiistai 14. elokuuta 2018

TYYNY

Virkkasin jämälangoista tyynyn. Tekniikkana oli virkkausta suljettuna neuleena ja sitten ommellaan se kulmasta kulmaan valmiina. Eli tyyny on 

eri näköinen toiselta puolelta.

Tein tyynyn tähän piha tuoliini niskaa varten pehmukkeeksi.

perjantai 10. elokuuta 2018

HIUSPANTA

On taas perjantai ja vinkin paikka ja se on Pinterestistä. Lähinnä teen tätä palstaa itselleni että muistan jos joskus tarvitsen tehdä tällaisia juttuja uudestaan.  Eli nyt tein hiuspannan jonka tyttärentyttäreni heti laittoi hiuksiinsa. Leikkasin kuvan lehdestä ja laitoin sen kahden elmukelmun väliin. Leikkasin liiat kelmut pois.

Silitin kuvan leivinpaperin päältä pantaan kiinni.

Hyvin tarttui ja pysyi.

Sitten lisäsin vielä pikkukuviot mehupillin palasista myös silittämällä ne kiinni pantaan leivinpaperin päältä. Hiuspanta on tehty vanhasta T-paidan palasta.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

maanantai 6. elokuuta 2018

"KAHVI"-KASSI

Kankaanpään kurssilla aloittamani kassi valmistui sitten kotona. Tämä on kassi joka varmasti on käytössäni heti ja aina.

perjantai 3. elokuuta 2018

"CD"-KORUJA

Pinterestin vinkeistä CD:n uusiokäyttöön. Siis pitihän minun taas kokeilla tehdä jotain kun tuli hyvä vinkki. Eli leikkasin CD levystä palasia jotka "paistoin" uunissa n.10min. Näissä korviksissa jäi levyn päällä oleva teksti poistamatta mutta eihän siitä "hullumpi" kuvio tullutkaan. Teippiä avuksi käyttämällä saa levyn puhtaaksi teksteistä ennen paistamista.

Tällaisia paistamisen jälkeen kuviot ovat. Niissä on kaksi palaa päällekkäin niin tulee tukevampi koru. Värilliset kuviot maalattu ennen paistoa. Väri siis palojen väliin.

Kaulakorun maalasin ennen uuniin laittoa. Eli maalasin toisen kuvioista ja sitten toinen pala siihen päälle. Väri jää siis väliin. Ajattelin näin perjantaisin yrittää laittaa tähän blogiini sellaisen VINKKI-PALSTAN, johon kerään mielestäni hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä. Ne eivät siis ole minun keksimiä vaan olen tehnyt ne vain ja laitan myös mistä olen ne löytänyt.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

TOSSUKAT

Neuloin parit tossukat kun löysin hyvän ohjeen Garnstudion ohjeista. Nopeat ja helpot tehdä. Virkkasin reunoihin vain pari kerrosta kiinteitä silmukoita, kun muuten ne olivat niin löysät, etteivät oikein pysyneet kunnolla jalassa.

Ensinäkemällä ei niitä tossuiksi uskoisi, mutta kun laittaa ne jalkaan niin kyllä sitten uskoo. Ja samalla saivat taas jämälangat poistua uuteen  käyttöön.