sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

NEULETAKKI

Tein jämälangoista lyhyen neuletakin. Siinä on 3/4 hihat. Langat ovat villa sekote lankoja. Neuloin sen myös kauluksesta alaspäin.

lauantai 29. kesäkuuta 2019

SUKAT (21. ja 22.)

Neuloin parit polvi pituiset sukat ohuesta langasta. Eihän sitä sukkien neulomista voi kesälläkään lopettaa. Kooltaan nämä n.39. Langoista tulee kuvio itsestään ja kerässä on merkki lanka sisällä että saa molemmista sukista samanlaiset. Langat käytin kokonaan sukkiin. Vaalean puna raitaisiin sukkiin lisäsin lopuksi varteen pituutta että sain langan käytettyä loppuun. Toiset sitten onnistuivat kerralla kun "harjoittelin" edellisillä.

torstai 27. kesäkuuta 2019

HELMINAUHOJA

Tein parit kaulakorut helmistä. Ostin Kässäfestareilta tuon sudenkorennon pohjan ja tein nyt sen valmiiksi helmillä koristellen. Näitä korupohjia myy ainakin Helmientalo.

Ostin myös festareilta paketin jossa oli tuohen palat ja ohje helmien tekoon niistä.  Palat meni kaikki helmiin mutta halusin pidemmät helmet joten lisäsin omista varastoistani helmiä siihen. 

tiistai 25. kesäkuuta 2019

KORUT JA PALLO

Kahvipussien jämäpaloista tein vielä parit rannekorut punomalla.

Pallokin "syntyi" kahvipussin paloista ja

vielä yksi koru ranteeseen.

torstai 20. kesäkuuta 2019

PIKKU KUKKAROT

Tein kotona vielä pari pikkuista kukkaroa kun oli valmiina palasia jo. Ja samalla myös kertasin opittua etten heti unohda. Hakaketjua tämäkin.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

ISO KULHO

Tein kurssilla myös tällaisen ison kulhon/lautasen kahvipusseista hakaketju-tekniikalla myös. Vanhat Kulta Katriina pussit saivat kauniin käyttöpaikan lautasena. 

maanantai 17. kesäkuuta 2019

ISO PENAALI

Viime viikko meni MAHTAVALLA KIERRÄTYSPUNONTA KURSSILLA KANKAANPÄÄSSÄ. Kyllä tuli paljon uutta opittua ja vanhoja tekniikoita vahvistettua. Tämän IHANAN penaalin tein siis KAHVIPUSSEISTA HAKAKETJU-TEKNIIKALLA. 

perjantai 7. kesäkuuta 2019

PULLO-PUSSIT

Virkkasin pari pussia juoma- pullojen kuljettamiseen. Hihnatkin löytyivät taas vanhoista varastoista. Otan aina laukuista hihnat ym. koristeet pois ennenkuin hävitän ne.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

"KARKKI-PUSSI"

Tein tyttärelleni meikki-laukun karkki-pusseista. Ompelin pussit vuorikankaaseen kiinni. Sitten ompelin kristalli muovin päällimmäiseksi. Vetoketju ensin ja sivut ja pohja ompelu ja taas on valmis pussukka.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

PUSSUKKA

Laitoin  muovikasseja päällekkäin 3-4 ja silitin ne yhteen leivinpapereiden välissä levyksi ja sitten leikkasin  pussukan osat siitä.  Ompelin vetoketjun ensin paikalleen ja sitten sivut ja pohjan ja valmista tuli. Ihan reilun kokoinen pussukka vaikka meikeille tmv.