torstai 16. marraskuuta 2017

RUUTUPEITTO

Vanhempi tyttäreni pyysi minua tekemään hänelle peiton. Ja kuvio piti olla salmiakki ja värit musta-valkoinen. Ja niin aloin tekemään  sitä. 1,5 kuukautta siihen meni ja en tehnyt sitä kuin iltaisin telkkari katsoessani.

Kokoa peitolla on n. 140*150cm. Lanka on 7velj. Ja "linssiludekin" on taas paikalla kun hänelläkin on samat värit turkissaan.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

TOSSUJA

Löysin Punomo.fi sivuilta ohjeen tällaisiin Aina-oikeaa-tossuihin. Mukavan helpot ja TOSI nopeat tehdä. Eikä mitään saumojen tmv. ompelua. Sellaisesta minä tykkään.

Ajattelin sitten kokeilla onnistuisiko ne huopalangasta. Ja onnistuihan se.  Ohje tähän on sama kuin yllä oleviin tossuihin ,mutta vain huovutus langalla ja 8 puikoilla.Neuloin siis "ylisuuret" tossut ja huovutin ne pesukoneessa. Ensin niistä tuli liian löysät 40*ssa, mutta huovutin ne uudestaan 60*ssa ja nyt on sopivat(ei kyllä itselleni) n. 35kokoiset. Vähän ne ehkä ovat leveät ja korkeat eli täytyy vielä muokkailla tätä huovutus tossun tekoa.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

JOUTSENET

Olen monesti ihaillut tällaisia origami teoksia ja ajatellut että niitä on vaikea tehdä. Mutta erehdyin. Ohjeita on  kirjoissa ja tietenkin netin videot ovat hyviä "neuvon antajia". Niinpä aloin kahvipusseista leikellä ja taitella paloja tähän työhön. Niistä tuli kaikista vähän oman näköisiä mutta kuitenkin niistä tunnistaa että ovat joutsenia. Minun piti vain "kokeilla" yhden joutsenen tekemistä mutta homma lähti vähän"lapasesta". Ja luulen että lisääkin vielä niitä syntyy. Nämä ovat kaikki aika isoja joten yritän pienentää seuraavia.

lauantai 4. marraskuuta 2017

PIKKU MATTO JA PÖYTÄ TABLETTI

Virkkasin ontelokuteesta nuorimmaiselleni pikku maton. Kooltaan se on n.55cm halkaisijaltaan.

Ja hän vielä halusi pöydälleen pyöreän tabletin. Se on kooltaan n.40cm.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

VILLAHUIVIT

100% villa lanka huopuu hyvin pesukoneessakin. Tein tämän huivin laittamalla villa lankaa lakanan päälle. Ensin pitkittäin  ja sitten poikittain ja lopuksi vielä laitoin nuo pyörylät siihen päälle. Huovutus lakanani on sellainen missä on froteepuoli ja toinen puoli muovipintainen mutta tavallinen lakanakin käy. Sitten käärin lakanan rullalle ja kiinnitin sen hyvin muutamalla langalla paketin ympäri. Sitten pesukone hoiti lopun. 40 astetta ja hienopesu ohjelma riitti ainakin minun koneessa. Ja tulos oli ihan hyvä. Lanka oli Pirtin Kehräämön villa lanka. Pituus on n. 140cm ja leveys n. 40cm valmiilla huivilla.

Tämän huivin vain virkkasin samasta langasta ja huovutin samalla lailla mutta ei  yhtäaikaa yllä olevan kanssa. Pituus on 170cm ja leveys n.35cm.

maanantai 30. lokakuuta 2017

KAHVIPUSSI PUSSUKKA

Täytyy kotonakin tätä opittua punomista jatkaa ettei taito unohdu. Tein tämän pussukan pienistä Juhla mokka pusseista HAKAPUNOS TEKNIIKALLA.

Sulkijaksi liimasin tarranauhan palat kun ei oikein vetoketjun ompelu onnistunut valmiiksi koottuun työhön. Seuraavaksi sen teen mutta ompelen viimeiseen nauhaan vetoketjun kiinni ja sitten vasta pussukka valmiiksi kiinnittää.

perjantai 27. lokakuuta 2017

KAHVIPUSSI KASSI (2.)

Tässä vielä kurssin tuloksia. Tein kotona sen loppuun eli kasasin ja pujotin sanka-nauhat paikalleen. Tuli todella jämäkkä kassi, vaikka "kiviä" kantaisi niin kyllä kestäisi. Punonta TEKNIIKKA tässä on HAKAPUNOS.

maanantai 23. lokakuuta 2017

KAHVIPUSSI KORI

Kahvipussi-kurssilla tekemäni kori. Olen vuosia sitten opetellut punomaan kahvipusseista ymv. koreja ja laukkuja jne. Nyt olin tällaisella lyhyt kurssilla(6 iltaa) kertauksen vuoksi ja opin taas edelleenkin uusia asioita ja punonta malleja siitä. Tällaisia koreja olen tehnyt jo muutaman ennenkin mutta nyt ensimmäistä kertaa opettelin ja opin punomaan tuon kahvankin suoraan koriin. Näitä tulee lisää pitkin syksyä vielä......ennemmin tai myöhemmin.

lauantai 21. lokakuuta 2017

KÄMMEKKÄÄT

Neuloin lapsen lapselleni kämmekkäät kun hän halusi sellaiset. Kiva nopea välityö, kun on muuten meneillään tosi ISO neulonta "operaatio". Siitä sitten joskus myöhemmin......

perjantai 20. lokakuuta 2017

NEULETAKKI

Neuloin tyttärelleni pitkän neuletakin. Neuloin helmasta kainaloihin asti yhtenä ja samalla lailla 4llä puikolla pyörönä hihat. Ei tule paljon saumojen ompelua, vain olkapäät ja hihojen kiinnitys saumat. Takissa ei ole nappeja. Ja taskutkin siinä on. Lanka on Novitan Aalto ja menekki tuohon kokoon(n. 38) 800g. Varsinaista ohjetta tähän ei ole,tein vain millaisen  tyttäreni halusi sen olevan.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

HATTU JA MYSSY

Virkkasin heijastavasta langasta hatun itselleni.

Ja pipon lapsen lapselleni. Siihen ompelin vielä vanhan heijastimen kiinni. Että näkyvyys olisi vielä varmempi.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

MUOVALUA

Lapsen lapseni kanssa innostuttiin muovailemaan. Foam clay on uutta mallia muovailu vahasta. Se kuivuu huoneen lämmössä parissa päivässä kovaksi. Eli tätä ei käytetä uudelleen vaan siitä tehdään uusi tuote antamalla sen kovettua. Lapsen lapseni päällysti muovisen pikku koiran  ja hylkeen tällä vahalla. Ja sitten vielä puisia
"munia"päällystämällä hän teki niistä pikku tipuja.

Minä tein ruusuja myös niiden munien päälle ja hän myös yhden; tuon punaisen.

maanantai 9. lokakuuta 2017

"LYHTY"

Olen niin ihastunut näihin vanhoihin kakku vuokiin. Kun niitä kirpparilla näen , on minun "pakko" ostaa ne. Tämän maalasin spray-maalilla kullan väriseksi.

Sitten laitoin siihen patteri valosarjan jossa on pieniä lumi-ukkoja. Kyllä nyt taas tuota valoa kaivataan vähän joka paikkaan.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

HUIVI PARI

Viikko sitten laitoin edellisen huivin ja tässä nyt loppu langoista tehdyt pari huivia. Mallin  otin kuvasta eli parempaa ohjetta ei minulla ole. 

Mutta aloin 3lla silmukalla ja lisäsin muutaman krs välein molemmissa reunoissa 1s. Leveässä päässä sitten tein reiät.

Vähän pitemmät niistä olisi saanut tulla mutta kyllä niitä näinkin on hyvä käyttää. Lankaa meni näihin kolmeen huiviin n. 200g.  Lanka on Novitan Elegia.

torstai 28. syyskuuta 2017

HUIVI

En ole pitkään aikaan huiveja tehnytkään mutta nyt innostuin niitäkin neulomaan. Tämä on kai sellainen perus huivin malli. Minä ainakin pidän kolmio huivin mallista enemmän. Lanka on Novitan Elegia. Huivin koko on n. 40/120. Tein sen aloittamalla 3silm. ja lisäsin sitten reunoissa ja keskellä silmukoita joka toinen krs. Ostin 2 kerää tätä lankaa ja olen nyt tehnyt 2 huivia melkein ja siitä vielä riittää kolmanteen ainakin jonkun kokoiseen huiviin. Malli toisessa on kuitenkin erilainen.

tiistai 26. syyskuuta 2017

LAUKKU

Olen Punonta kurssilla ja viimeksi sain valmiiksi tällaisen laukun joka on tehty KAHVIPUSSEISTA. Eli teemme siellä kaikkea kahvipusseista. Tämä on NELIÖ-PUNONTAA. Tein 10 neliötä jotka sitten ommeltiin yhteen tällaiseen kassin muotoon. Vanhan laukun hihnat hihnaksi ja reunoihin vielä pujotin vanhaa nauhaa,joka on otettu vanhasta hupparista. Sama nauha sitten on myös sulkijana laukulla napin kanssa. Kaikki siis KIERRÄTYS materiaalia!!!

lauantai 23. syyskuuta 2017

NEULE PUSERO

Teimme tyttäreni kanssa yhteistyötä. Hän suunnitteli mallin ja minä sitten toteutin sen neulomalla ja virkkaamalla. Neuloin perus neuleen johon sitten lisättiin virkkaamani isoäidin neliö palat hihoihin ja alareunaan.

torstai 21. syyskuuta 2017

RAITA-SUKAT

Nuorimmaiselleni neuloin sukat. Hän on kova villasukan käyttäjä ja kuluttaja. Kun löytyy hyvän väristä lankaa niin niistä täytyy saada heti sukat hänelle. Ja sukan neulominen on mieleistä puuhaa minulle joten on mukavaa välillä neuloa niitä muun puuhastelun lomassa.

tiistai 19. syyskuuta 2017

KORTTILAUTANEN

Olin loppu kesästä synttäreillä joissa ruoat syötiin tällaisista puu-lautasista. Ja minä tietenkin pyysin emänniltä että saisin muutaman niitä mukaani. En silloin vielä tiennyt mitä  niistä teen.

Mutta sitten "syttyi" ensimmäinen "lamppu". Tein nuorimmaiselleni yhdestä lautasesta synttäri-kortti-lautasen. Päällystin lautasen nuottipapereilla jotka liimasin vesi-liima-seoksella. Laitoin hänestä kuvan, joka on otettu 25vuotta sitten eli hän täytti 25v. nyt, siihen keskelle. Koristelin servetti-ruusuilla kulmat ja lopuksi lakkasin lautasen. Taakse sitten kirjoitin onnittelumme.

lauantai 16. syyskuuta 2017

LYHTYJÄ

Löysin kirpparilta pikku kakkuvuoan. Tuunasin  sprayaamalla sen kuparin väriseksi.

Tein isoista kuvakehyksistä lyhdyn ja koristelin lasipinnat hieman vahavärillä ja kehykset maalasin myös kuparin värisiksi spray-maalilla. Löysin kätköistäni pienet saranat ja sain siten yhden osan lyhtyä oveksi.

Vuoka kaunis kynttilän valossa.

Illan hämärässä lyhty valaisee kuistiani.

torstai 14. syyskuuta 2017

SYYS-ASETELMIA

Vanha kakkuvuoka "uudessa virassaan".

Kesällä tekemäni pöydän nostin rapulle ja sain siitä alustan kanerva-ruukulle. Ovat vähän sateen suojassakin siinä.

Piha pöydälle laitoin toisen vanhan kakkuvuoan kanervineen.

Led-kynttilä  vielä palamaan "kanervikkoon"illan hämärtyessä.

tiistai 12. syyskuuta 2017

TYYNYT

Virkkasin kulmasta kulmaan tekniikalla pari tyynyn päälistä. Aika nopea tekoista kuten virkkaaminen yleensä on. Mallista katsoin sekä nallen että

sateenkaari ponin kuvion. Netistä löytyy runsaasti kaikenlaisia kuvioita. Taka kappaleet ovat ilman mitään kuviota. Sitten vain tyyny sisään ja valmista on.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

LOKERIKKO

Tein kaukosäätimille oman lokerikon vanhoista kaseteista. Niitä on vaan pitänyt varastoida vaikka ei ole edes soitinta niiden käyttämiseen. Mutta nyt minulla on edelleen materiaalien "hävitys" kamppanja meneillään ja siten kaseteillekin löytyy uusiokäyttöä. Liimasin kuumaliimalla kasetit yhteen ja pohjaksi liimasin muovirasian pohjan. Sametti nauhaa vähän ympärille tueksi ja valmista tuli.

perjantai 8. syyskuuta 2017

KELLO

Tein vanhoista kelloista kellon. Valmiina minulla oli tuo pyöreä puu levy jonka maalasin spray maalilla. Laitoin ensin pitsiliinan levyn päälle että sain kuvion siihen pintaa ja sitten maalasin. Kirpparilta löysin lisää pikku kelloja omieni lisäksi kun ei ihan 12 kelloa löytynyt itseltäni. Sitten liimasin kellot ja koneisto paikalleen. Käänsin pikku kellot "aikaan" myös vaikka eivät ne enää kulje eteenpäin mutta ovatpahan numerot kohdallaan. Ja KELLO KÄY.......

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

MUISTI- JA LIITUTAULU

Tein isosta valokuva kehyksestä muistitaulun. Maalasin reunat ensin mangneettimaalilla muutamaan kertaan ja sitten maalasin pinkin värin päällimmäiseksi. Tekstit laitoin sitten lasin alle. Sopivat tekstit löysin sattumalta netistä. Ylimmäinen teksti varmaan näkyykin ,alempi on nimeltään" Koululaisen rukous". Kynä siinä edessä toimii lasin pinnassa ja sen jälki lähtee pois vain pyyhkimällä kuivalla liinalla. Pikku mangneetin siinä reunassa pysyvät hyvin ja pitävät pikku lappuset kiinni myös.

Tuunasin pienen vanhan liitutaulun. Maalasin pari kerrosta taulumaalia. Reunat maalasin lilalla värillä.

Takaosan peitin paperilla ja reunat  sametti nauhalla siistimmäksi. Pikku koululainen saa nämä käyttöönsä. Ensimmäinen lapsenlapseni aloitti tänä syksynä koulutiensä.

maanantai 4. syyskuuta 2017

SYKSYINEN "TAULU"

Pinterestin vinkeistä. Tein syksyisen taulun ulos. Kirppari löytöjä tarjotin ja nuo pidikkeet. Ja nyt niistä syntyi "maisema taulu" koristeeksi. Lasipurkit ja kannetkin siis KIERRÄTYSTÄ nekin. Kannet olivat niin kauniin värikkäät ja sopivat hyvin "maisemaani" joten laitoin niihin mangneetit että pysyvät kiinni taulussani. Purkkien pidikkeet ovat ruuveilla kiinitetyt.

lauantai 2. syyskuuta 2017

RAITA TUNIKA

Virkkasin itselleni tunikan puuvilla langasta. Aloitin sen tekemisen kauluksesta eteenpäin. Eli ei tullut mitään saumojen ompeluja. Lankaa oli näitä kahta väriä  ja virkkasin aina kerän kerrallaan loppuun vuorotellen joten raidat ovat vähän eri paksuisia. Lankaa kului n. 500g.

torstai 31. elokuuta 2017

PIENET JA ISOT SUKAT

Neuloin parit sukat kun löysin niin herkullisen näköisen langan jolla saa raidat kuin itsestään. Yksi värinen lila lanka sitten vain korosti mukana sukan varressa. Neuloin siihen varteen "räjähtävää(en muista oikeaa nimitystä)" helmineulosta ja muualle vain raitaa. 7velj. Raita-lanka. Aika riittoisaa lankaa kun tein nämä kahdet sukat ja lankaa jäi vähän vieläkin. Isommat ovat kooltaan n. 39 ja pienemmät n. 35 ja polvisukkia ovat.

tiistai 29. elokuuta 2017

KOREJA,KOREJA........

Taas alkoi punominen kiinnostaa ja syntyi muutama kori valmiiksi. Ja samalla sain materiaalit loppuun tältä osin.

Eri kokoisia ja värisiä.

Konmaria vähän vaate hyllyssä. Eli taittelin sillä tyylillä ja kyllähän ne pienempään tilaan menee.

Korin käyttöä langoille.Isompaan ja pienempään koriin.

Nyt alkaa jo mennä "oudoksi" kun  korikin on sävy sävyyn neulomuksen kanssa(:

Pikku koreja aina tarvitaan johonkin.

Lopuista paloista tein vielä muutaman pikku alustan esim. vaikka kukka purkeille tai kuppien alle.