torstai 28. huhtikuuta 2016

ISTUIN ALUSET

Kirjasta Mattoja monin tavoin on ohjeita mattojen tekoon myös ilman kangaspuita. Nämä on tehty tuollaisessa kehikossa. Tämä kehikko oli vain pienempi kuin kirjassa mainittu. Tästä tuli enemmänkin tuoliin päällinen kuin matto siis.

Kehikon koko on n.68#64 ja siitä tuli valmiin alusen mitaksi n. 40#40 eli juuri sopiva tuoliin. Tekeminen on nopeaa kun ensin on leikannut kuteet renkaiksi vaikka esim. vanhoista t-paidoista joista minä tein. Sitten  "venytellään" kehikkoon loimet ja aloitetaan punoa.

Tämä minun kehikko oli liian pieni isoille t-paita renkaille joten jouduin tekemään solmuja reunoihin saadakseni kuteet tiukoiksi kehikolle. Mutta "leikitään" että ne kuuluvat asiaan. Kirjassa oleva kehikko on metri kertaa metrin kokoinen. Tuossa kirjassa on paljon hyviä ohjeita ja löytyy varmasti kirjastoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti