torstai 31. heinäkuuta 2014

NEULEPAITA

Virkkasin taas tyttärelleni neuleen ja sen ohje  on Moda 3/14. Samalla ohjeella tein aikaisemmin topin. Kaunis malli ja yllättävän helppo ja nopea tehdä.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

"KENKÄ"

Eikös sitä sanota että hevosenkenkä tuo onnea kun se on oven päällä. Tämä nyt ei ole oven päällä mutta kuitenkin. Sain eräältä Kierrätys kurssilaiselta tämän kengän ja hän oli tehnyt  tällaisesta kranssin. Minä tein tämän sitten oman näköisesti. Spreiasin kulta maalilla kengän sekä ketjun. Kukat on tehty rautalangasta ja kynsilakalla "maalattu". Netti videolta huomasin tällaisen idean että kynsilakalla voi "päällystää" rautalanka kukan. Googlasin vain "recycled nail polish" tai jotain  sinnepäin. Herkkää ja rautasta.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

2.KORITUOLI

Nyt on toinenkin korituoli päällystetty. Olen aika tyytyväinen tulokseenkin. Lanka on vain toisen värinen mutta ei se minua haittaa päinvastoin.Jalka osat täytyy vielä maalata mutta ehtiihän tässä vielä senkin tehdä, nuo pääliset olivat tärkeimmät saada tehtyä.

torstai 24. heinäkuuta 2014

KUKKARUUKKU

Päällystin ruukun työkaverin rikkinäsestä mukista ja vanhoista laatoista. Eli kaikki täytyy hyötykäyttää, ei mitään kaatopaikalle.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

ALUSTA KYNTTILÖILLE

Tein alustan kynttilöille vanhasta pikku peilistä joka  oli puuneliön  keskellä.Rikkoontuneesta Muumi kulhosta ja vanhoista laatoista sain sille hyvän päälisen. Reunat päällystin nuottipaperin palasilla jotka sitten vielä lakkasin.. Annoin sen tyttärelleni nimppari lahjaksi. Hän oli joskus tuonut sen rikkoontuneen kulhon minulle ja nyt hän sai sen takaisin toisessa muodossa.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

MAJAKKA

Löysin yhdestä blogista tällaisen majakan joka on tehty kukkaruukuista. Ja näitä on Pinterest comin sivuilla myös. Nämä purkit ovat muoviruukkuja jotka maalasin ja liimasin päällekkäin. Lyhty tuo sopivasti sen majakan näköiseksi. Ikkunat ja oven maalasin tussilla. Lakkasin vielä lopuksi sen. Ja nyt se koristaa terassiani.

Illalla kuvasin vielä sen kun laitoin led-kynttilän palamaan majakan"torniin".

tiistai 15. heinäkuuta 2014

HUIVI

Kivan mallin löysin Arkimamman blogista josta sain myös vinkin ohjeeseen kuvan kera. Helppo ja nopea tehdä ja juuri sellaisesta minä pidän. Lanka on Puro Batik.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

KORITUOLI

Pientä tuunaustakin täytyy välillä harrastaa. Minulla on tosi vanhat korituolit joista en haluaisi vielä luopua. Niinpä olen miettinyt kauan miten saisin ne päällystettyä. Sitten löysin lankaa joista on yleensä tehty niitä kierre huiveja.

Mutta en tehnytkään huivia vaan virkkasin 10 koukulla kuusikulmiota ja sitten kun se oli tarpeeksi iso pingotin sen tuolin päälle. Vanhat pehmusteet jätin alle. Lankakerä oli 1€ kpl 100g ja nimi Jasmine ja 26 kpl meni tähän päälyseen. Toinenkin tuoli vielä  odottaa päällystämistä kunhan ehdin sen virkata.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

KAULAKORUT

Tein siellä kurssilla tällaisia kaulakoruja muovi linsseistä. 

Eli liimasin huonekalulakalla  kuvan linssiin ja koru oli valmis. Kukka korussa on vanha kiiltokuva ja tipu kuva on karkkipaperista.

torstai 10. heinäkuuta 2014

KUVA

Kokeilin  kierrätyskurssilla kuvan siirtoa kovalle pinnalle. Ei nyt mennyt ihan kuin "strömsöössä" mutta idea tuli selväksi. Vähän on kuva siis epäselvä, mutta ei se nyt tässä haittaakaan. Mutta varmaan jatkoa tulee niiden tekemiseen.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

KLIPSU VYÖ

Virkkasin vyön klipsuista ja laitoin siihen vanhasta vyöstä soljen. 150 klipsua meni n.80cm kokoiseen vyöhön.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

PIKKU LAUKKU

Kierrätyskurssin tuontantoani. Pikku laukku jossa on sisus tehty olkatoppauksista. Vuorikangas lisätty js päälle ommeltu palat huopunutta takkia. Reunus ja hihna virkattu villalangasta.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

PÄÄLLYSTIN

Vanha karttakirja sai uuden elämän. Siitä tuli päällystin vaikka lasi- tai peltipurkeille. Rullasin kirjan sivut ja kiinnitin ne toisiinsa hiusneuloilla, ei siis liimattu. Ohje tähän on Kirjan uusi elämä-kirjassa. Olin Kierrätyskäsityö-kurssilla viime viikon Kankaanpäässä ja se oli MAHTAVA VIIKKO. Ja nyt on pää täynnä ideoita kun vaan kaikkea ehtisi tehdä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

PÖYTÄLIINA

Virkkasin pitkästä aikaa liinan pöydälle. Malli on "omasta päästä".  Kooltaan liina on n.50cm.