Neuloin nuorimmaiselleni ns.Mari-sukat. Hän niitä pyyteli joskus ja sitten hänen synttärit lähestyivät joten lahja oli nyt sitten siinä. Tämän kaltaisia sukkia on paljon netti täynnä ja kauniitahan ne ovatkin. Kiva kun sukat saavat heti käyttäjänsä eikä omat sukka-varastot turhaan kasva.
maanantai 28. syyskuuta 2020
torstai 24. syyskuuta 2020
HUIVI
maanantai 21. syyskuuta 2020
SUKAT
Neuloin miniälleni synttäri lahjaksi sukat. Kuvio oli jossain Kotivinkki-lehdessä jonka sain häneltä. Siitä se ajatus sitten lähti lahja ideaksi. Malli on helppo vaikka jouduin vähän kokoa pienentämään eli varressa on yksi kuvio kerros vähemmän kuin ohjeessa. Koko on n.38 ja ne on polven alle pituudeltaan.
perjantai 18. syyskuuta 2020
HUIVIT
maanantai 14. syyskuuta 2020
NEULETAKKI & SUKAT
lauantai 12. syyskuuta 2020
JAKKARAN PÄÄLINEN
perjantai 11. syyskuuta 2020
MAKUUALUSTAT LEMMIKEILLE
tiistai 8. syyskuuta 2020
KASVOMASKIT
Minäkin tein meille muutaman maskin kun löysin hyvän mallin ja helpon ohjeen niiden tekemiseen. Ohje-videoita löytyy kyllä "pilvinpimein" jos haluaa itse maskeja tehdä.
Vanhat kankaan palat siis käyttöön ja ompelukone käyntiin. Laitoin jopa saumaan pussin sulkijan joka puristuu nenän päälle tiiviiksi jotta ei silmälasit huurru. Kankaani ovat puuvillaa ja kaksikertaisena maskissa.
lauantai 5. syyskuuta 2020
NEULEASUJA
perjantai 4. syyskuuta 2020
SIENIÄ JA LEPPIKSIÄ
Tein muutaman mosaiikki työn jo kesällä mutta nyt vasta laitoin ne tänne. Sieniin laitoin "jämä paloja" mitä on jäänyt vanhoista töistä. Tämä Leppis on vanha, toimimaton "kello" joka hälytti kun kananmunat tms. oli valmiit.
Mosaiikki-myymälästä tilasin tähän leppikseen aineet ja loput paloista on myös yllä olevassa pikku sienessä. Sammakko on tehty jo vuosia sitten mutta nyt se halusi leppiksen kanssa ulkoilemaan😎. Mosaiikki työt ovat mukavia hommia kun voi kesällä pihalla niitä tehdä eikä mahdolliset sotkut haittaa.
tiistai 1. syyskuuta 2020
"ROSKIS"
Punoin autooni roskiksen pienistä mehupurkeista TUULIMYLLY-TEKNIIKALLA. Lapset joivat kesällä trippi-mehuja ja siitä ajattelin että ne purkit pitää säästää. Ja kun niitä tuli aika määrä niin pitihän ne johonkin käyttää. Joten roskis autoon niistä!!
Tuollainen kapea malli mahtuu hyvin penkkien väliinkin. Laitoin kuitenkin muovipussin sisään ettei pienimmät roskat mene rei'istä läpi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)