maanantai 30. heinäkuuta 2018

KARUSELLI SUKKIA

Muutamissa blogeissa oli tällaisia sukkia tehty eli otin mallin kuvasta ja tein nämä sukat sitten. 7velj. lanka näissä.

Jalassa olevat ovat n.7v. kokoa . Nalle-langasta neulotut molemmat. Mielestäni ne ovat jalassa paremman näköiset kuin lattialla.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

HELLE HATUT

Virkkasin pari myssyä itselleni. Ihan perus tekniikalla, mutta

tähän toiseen tein pitemmän takaosan niin että niskakin pysyy suojassa auringolta. Niin sain taas jämälankoja käytettyä ja tehtyä tarpeelliset tuotokset.

torstai 26. heinäkuuta 2018

PIKKU KORI

Tein kotona vielä tämän pienen pitkulaisen korin ettei unohdu kurssilla opittu tekniikka. Tämäkin on neliö-tekniikkaa mutta tehdään tällaista "siksakki"-kuviota.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

KORI

Kesä-kurssin tuotoksia vielä. Tein tämän korin siellä kun niin "ihastuin" tähän malliin. Se on tehty NELIÖ-PUNONTA-TEKNIIKALLA. Tekniikka on helppo ja saa nopeastikin valmista aikaan.

torstai 19. heinäkuuta 2018

PUSSUKKA

Olin jälleen Kankaanpään opistossa Kesäkurssilla. Ja aihe tietenkin kierrätys. Eli olin KIERRÄTYS PUNONTA -KURSSILLA. Opettelimme ja teimme kahvipusseista tuotteita. Tämä pussukka on punottu NELIÖ-tekniikalla. Ja huomasin että aina oppii uutta vaikka olen aika paljon punonut ja erilaisista materiaaleistakin. Ja PUNONTA vei taas mennessään niin että jatkan sen tekemistä vielä kotonakin.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

RUUKKUJA

Teimme tyttäreni kanssa yhdessä mosaiikki töitä. Hän teki tuon sinisen ja minä tuon ruukun jossa olivat leppäkertut valmiina. Lisäsin vaan pikkuisia mosaiikki neliöitä siihen. Vanhoja ruukkuja siis molemmat.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

PANDA-PEITTO

Virkkasin kulmasta kulmaan-tekniikallla pikku peiton. Tein siihen Pandan kuvan. Korvat vaan eivät oikein hyvin näy kun pohja kuviossa on liian tumma,mutta läheltä näkyy hyvin.

Peiton saaja on vielä "masussa"odottamassa.

torstai 5. heinäkuuta 2018

HUIVIA,HUIVIA...........

Minulta karkasi vähän "mopo"käsistä tässä huivien neulonnassa. Mutta niitä oli niin mukava tehdä ja samalla sain jämä-lankojakin taas käytettyä loppuun.

Garnstudion ohjeilla sain uusia mallejakin opeteltua.

Värimaailma on vähän "sekalainen" kun on kyse jämistä,mutta itse kyllä pidän värikkäistä neuleista.

Mutta harmaatkin kyllä sopivat myös.

Tämä malli oli mieleisin ja niitä teinkin jo 3kpl.