lauantai 31. joulukuuta 2016

NEULETAKKI

Neuloin nyt ihan itselleni pitkän neuletakin. Aloitin sen tekemisen taas kauluksesta alaspäin. Se on kyllä niin hyvä tekniikka, jää ärsyttävät saumojen  ompelemiset pois. Muutenkin olen neuleeseeni tyytyväinen ja tulee varmasti käyttööni.

Loppu langasta neuloin vielä tuubin siihen.(ei siis jäänyt jämiä lainkaan tästä langasta). Tässä olivat nyt  vuoden 2016 viimeiset neulonta työt  mutta ensi vuonna jatketaan samaan malliin. (Suunnitteilla on jo monta työtä niin neulonnassa kuin muissakin tekemisissä.)


TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE
HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017

perjantai 30. joulukuuta 2016

KOIRAN "VIITTA"

Neuloin tyttäreni koiralle viitan lämmikkeeksi jämälangoista. Siihen "upposi" aika määrä jämiä sillä koira on iso. 

torstai 29. joulukuuta 2016

PANNULAPPUJA

Jämälangoista pari pannulappua välitöinä. Ja samalla taas lankoja vähentyi. Tällä tekniikalla saa tosi hyvin kuuman estäviä "lappuja". Eli virkataan pyörönä ja sitten taitellaan se neliöksi ja ommellaan keskeltä molemmin puolin yhteen. Lanka näissä on 7velj.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

KORISTE "SHAALI"

Tein joululahjaksi tyttärelleni tällaisen "shaalin" sohvalle tai sängylle koristeeksi. Neuloin sen käsivarsi neulonnalla. Lanka oli tosi paksua agryyli-lankaa. Nopeaa neuloa. Lev. n. 100 cm ja kork. 170 cm.

tiistai 27. joulukuuta 2016

SUKKIA (33. , 34. ,35.)

"Frozen"- sukat olivat joululahjaksi joten kuva tuli nyt vasta julkaisuun. Koko n.34.

Myös parit "Karhut" olivat lahja paketissa. 35 sukkaparia olen vuonna 2016 siis neulonut. Ja niiden neulonta jatkuu varmasti myös ensi vuonna.

lauantai 24. joulukuuta 2016

perjantai 23. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 23.PÄIVÄ

Minun ensimmäiset Kalenteri sukat vähän vaille valmiina. Novita teki tällaisen joulukalenterin sukanneulonnosta. Joka päivä tuli uusi kuvio neulottavaksi. Minun värit sukassani ovat eri kuin ohjeessa mutta muuten tein ohjeen mukaan tietenkin. Ehdin aina vasta illalla ne neulomaan joten nyt siis puuttuu tuo kärki osa tänään. Se pitäisi kyllä tänään saada valmiiksi.

torstai 22. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 22.PÄIVÄ

Joulu aattoon pari yötä. Tein lapsenlapsilleni joulu asetelman. Vanha kenkä laatikko jonka "sisustin". Kaunis jouluinen kauppakassi josta leikkasin kuvan ja liimasin laatikon sisälle ja sitten lisäsin muuta rekvisiittaa siihen vielä.

Hämärässä kuvasin että sain tuon "nuotioni" vähän paremmin näkymään. "Nuotio" on led-tuikku johon laitoin ympärille silkki paperia palan.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 21.PÄIVÄ

Löysin tälle tähdelle ohjeen mitamilloinkin.blogspot.fi blogista. Tosi helppo ja nopea tehdä ja NÄYTTÄVÄ tähti. Tarvitaan vain 8 kpl paperi pusseja ja liimaa.

tiistai 20. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 20.PÄIVÄ

Vielä ehtii langanjämä pyörityksiä. Minun täytyi kokeilla tehdä muutama tupsu joihin saisin aikaseksi jonkun kuvion. Tuon sydän kuvion tein ohje-videon mukaan mutta nuo kaksi muuta on kokeilun tuloksia. Tosin jossain näin miten silmät saa samalle puolelle, mutta muut sitten kokeilemalla. Kivaa ja rentouttavaa puuhaa kaiken joulutouhun keskellä.(:

maanantai 19. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 19.PÄIVÄ

Jämälankojen "hävitystä". Minulla oli muutama kerä huovuttuvaa lankaa ja sitten keksin että teen niistä tonttuja kun väritkin sopivat hyvin yhteen tontuille. Virkkasin pyöryläksi(halkaisija n. 40cm) ja huovutin sen koneessa. Sitten leikkasin sen neljään osaan kartioiksi

ja ompelin tontun muotoon. Helmi nenäksi ja he ovat siinä. Tonttujen korkeus n. 16cm.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 18.PÄIVÄ

Minun joulukukkani. Laitoin jo juurtumaan kukan oksia.  Jouluisaksi sen sain laittamalla valot siihen koristeeksi. Koristelin myös maljakkoa joulukuvioisella teipillä.

lauantai 17. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 17.PÄIVÄ

Nalle "rekiretkellä". Löysin kirpparilta hauskan nalle-kakkuvuoan. Tein siinä "jääveistoksen" ja laitoin sen ulos. Nyt se istuu isäni tekemän reen rungossa. 

perjantai 16. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 16.PÄIVÄ

Tein meidän käsityö kerhossamme tällaisen tähden. Se on tehty mustista pilleistä ja helmillä sen koristelin. Himmeli -tekniikka ohjeella tehty.

torstai 15. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 15.PÄIVÄ

Kierrätystä taas päivään. Päällystin muutaman säilyke purkin pellava narulla ja koristelin ne jouluisilla nauhoilla. Niistä tulee mainioita lahjoja kun laittaa vielä jotakin niihin sisälle.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 14.PÄIVÄ

Mosaiikki tonttu. Messuilta ostin mosaiikki paketin joka oli sopivan kokoinen tehdä näin muiden touhujen lomassa. Pidän kovasti mosaiikki töiden tekemisistä. Kesällä kun pääsee taas kuppeja rikkomaan oikein urakalla pihalle naapureiden "iloksi"metelöimään.

tiistai 13. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 13.PÄIVÄ

Jouluista tunnelmaa porojen kanssa. Tein cd-kotelosta kehikon kynttilälle. Vinkki tietenkin Pinterestistä. Led-kynttilää käytin tähän.

maanantai 12. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 12.PÄIVÄ

Olen joskus kirpparilta( TIETENKIN) ostanut näitä pikku vuokia edes tietämättä mitä niillä teen. Ja NYT niille tuli käyttöä. Kässä messuilla näin niistä tehtyjä koristeita ja siitä otin vinkin ja tein omanlaisia pikku koristeita. Vanhoista joulupapereista leikkasin  ja  liimasin niihin kuvia ja vanhoja "tilpehööriä" laitoin niihin roikkumaan.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 11.PÄIVÄ

Joulukorttien lähettämisen aikaa. Olen monta vuotta tehnyt itse kortit käyttäen vanhoja korttia materiaalina koristeluun. Tänä vuonna käytin piparimuottia kuvien tekemiseen ja toivotuksetkin leikkasin myös niistä korteista.

lauantai 10. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 10.PÄIVÄ

Askartelin kolme kranssia. Tein ensin kranssin pohjan sanomalehdistä ja vessapaperi rullista.( Ohje löytyy minun tekniikka sivulta.) Sitten leikkasin kirjan lehdistä ympyröitä. Laitoin 7-8 ympyrää päällekkäin , rypistelin niitä ja tein reiän keskelle ja laitoin haaranastan läpi.Sitten tein reiän myös kranssi pohjaan ja liimasin "ruusukkeen" siihen.

Ja kirppari löytö nauhat sidoin vielä ympärille.

perjantai 9. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 9.PÄIVÄ

Tein muutaman suodatin pussi kotelon. Vinkin löysin jostain blogista mutta se oli vähän monimutkaisesti tehty joten tein siitä oman version. Eli kahvipussin ja pahvin silitin yhteen jotka hyvin "liimautuvat" yhteen. Reunan ja pohjan palat samalla lailla päällystin. Raudan kuumuus kahden pisteen kohdalla on aika hyvä lämpö "liimaukseen".

Sisäpuolen päällystin myös kahvipussin palasilla silittämällä  että sekin olisi huoliteltu ja siistin näköinen. Sitten ompelin käsin osat yhteen koteloksi.

torstai 8. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 8.PÄIVÄ

Tein muutamia alustoja kynttilöille. Ja tietenkin KIERRÄTYS materiaaleista. Kirppareilta ostettuja lautasia jotka nyt päällystin serveteillä liima-vesi-seoksella liimaten.


Keskelle liimasin pikkukorkkeja joihin voi laittaa pitkiä kynttilöitä. Koriste sen ympärillä on metalli mansetti.

Näissä on korkin ympärillä lautasliina mansetit. Ihania kirppis löytöjä joskus.

Osan korkeista sprayasin hopean ja kullan värisiksi.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 7.PÄIVÄ

Neuloin tyttären tyttärelle hänen pyynnöstään tämän pipon. Lanka on paksua Novitan Iso veli ja tupsun tein heijastin langasta. Tuo heijastin lanka on aika hyvä pimeässä näkymään. Pipon neuloin  "kaksinkertainen kantapää"  tekniikalla että siitä tulisi vähän tiiviimpi kuin tavallinen oikein nurja tekniikalla. Hyvin kelpasi synttäri lahjaksikin.

tiistai 6. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 6.PÄIVÄ

HYVÄÄ ITSENÄISYYS PÄIVÄÄ.
           Neuloin huopa ruukun saadakseni niitä lankojakin loppuun käytettyä. Tein sen korin muotoon, huovutin  pesukoneessa ja sen jälkeen muotoilin ison purkin päällä muotoonsa.

maanantai 5. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 5.PÄIVÄ

Tein joululahjaksi parit "logo" sukat. Huomasin että niiden tekeminen oli yllättävänkin nopeaa. Neuloin kaksilla puikoilla joten sukat tulivat yhtäaikaa valmiiksikin. Voin laittaa ne jo blogiini sillä lahjan saajat eivät blogistani edes tiedä. 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 4.PÄIVÄ

Tein taas tänäkin vuonna merisuola ja vesi seoksesta "kuorrutuksen". Itsestäänhän tuo kuorrutus kyllä tulee muutamassa päivässä. Löysin kirpparilta kauniin kulhon jossa oli tulppaani kuvio ja tuo kuorrutus sopi siihen hyvin.
Laitoin kynttilän palamaan siihen

kun tänään on 2. ADVENTTI.

lauantai 3. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 3.PÄIVÄ

Kukka sukat tein tyttäreni synttäri lahjaksi. Näitä sukkia oli mukava tehdä kun en alussa tiennyt millaisia kuvioita siihen laitan. Työn edetessä aina sitten neuloin kuvion. Sukat ovat polviin asti. Koko n.38.

Nämä sukat tein sitten vähän niinkuin "loppu langoista". Aika nopeita kuitenkin tehdä vaikka ovatkin pitkät sukat. Hyvin ehtii ainakin yhdet neulomaan joulu lahjaksi. VINKKI.

perjantai 2. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 2. PÄIVÄ

Tein muutamat huovutetut tossut. Loin 40 silm. ja neuloin n. 40 krs. Kavensin lopuksi 8 silmukkaan ja vedin langan niistä läpi. Sitten ompelin vähän matkaa tossun päällystää ja  ompelin taka sauman kiinni.

Huovutin tossut pesukoneessa 40 asteessa ohjelmassa 2t. Muotoilin ne sitten.

Ja lopuksi koristelin ne napeilla päältä ja takaa myös. Siis helpot ja nopeat tehdä vaikka lahjaksi nyt. Nuo punaiset tossut ovat kokoa n. 36 ja toiset ovat n. 39. Kokoa voi säädellä silmukka määrällä ja kerros määrällä. Lanka on Novitan Joki.

torstai 1. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 2016 1.PÄIVÄ

Nyt on taas joulukalentereiden avaamis aikaa. Niinpä minäkin aloitan sen. Eli joka päivä täältä löytyy jotakin jouluun liittyvää. Ehkä vinkkejä lahjojen tai koristeiden tekemiseen.

Tämä oli  ensimmäinen askarteluni joulua varten. Kävin Taito-keskuksessa sen tekemässä. Enkä ehkä olisi sitä osannutkaan tehdä ilman neuvontaa, sen verran monimutkaista sen teko oli. Nyt se kuitenkin koristaa lasi kuistiamme kauniisti.