lauantai 30. tammikuuta 2016
PIPOT JA LAPASET
torstai 28. tammikuuta 2016
SUKAT (3.)
tiistai 26. tammikuuta 2016
"JÄÄTAIDETTA"
Nyt täytyi tehdä jäädytettyjä koristeita kun oli kunnon pakkaset niiden tekemiseen. Erilaiset purkit vettä täyteen ja ulos jäätymään. Servetistä paloja jäätyneeseen pintaan ja vesivärejä laitoin veteen ennen pakastusta.
Majakan ympäristö sai myös viereensä ja päälle jääputkia. Samalla sitten näkyy miten oli lunta vuonna 2016 tammikuussa. Kun nyt ainakin täällä etelämmässä sataa silkkaa vettä.sunnuntai 24. tammikuuta 2016
perjantai 22. tammikuuta 2016
SUKAT (2.)
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
NEULETAKKI
Neule on aloitettu kaula-aukosta alaspäin ja lisätään silmukoita vähän niin kuin ragla-kavennusta tehtäessä mutta suunta on toinen eli levennetään. Eli ei tule mitään saumojen ompelua lopuksi. Hihatkin tehdään pyöröneuleena. Ohjeen sain joskus Neulonta kerho-ohjelmasta joka oli kerran Liv-kanavalla. Iso neule mutta nopeaa tehdä kun pelkkää oikeaa koko ajan. Neule on pitkä eli n. polven ylä puolelle 163cm pitkälle aikuiselle.
maanantai 18. tammikuuta 2016
OHJE KUKKAROON
Tämä on minun versioni tästä mutta vinkin olen saanut videolta jossa kukkaro on tehty mehupurkista. Toivottavasti tästä ohjeesta on apua kysyjälle(:
lauantai 16. tammikuuta 2016
PIKKU KUKKAROT
torstai 14. tammikuuta 2016
POLVISUKAT ( 1.)
tiistai 12. tammikuuta 2016
HUIVI
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
PÖLLÖ SÄÄRYSTIMET
perjantai 8. tammikuuta 2016
NESSUKKAAT
Tein toiset vähän pienemmät. Kannattaakin tehdä lyhyemmät niin pysyvät paremmin jalassakin. Langat näissä ovat 7velj. Paksummasta langasta tulee luultavasti napakammat tossut.keskiviikko 6. tammikuuta 2016
VILLAPAITA
Nyt kyllä villapaitaa tarvitaan hrr,hrr. Aloitin neulomaan tätä paitaa jo joulukuussa mutta nyt sain sitten valmiiksi ja juuri sopivasti. Nuorimmaiselleni sen tein. Hän halusi tuollaiset nahkapaikat hihan kyynärpään kohdille. Ne on leikattu vanhasta lompakostani eli vähän KIERRÄTYSTÄ näin vuoden alkuunkin.maanantai 4. tammikuuta 2016
HAMAHELMIÄ
Tilaa:
Kommentit (Atom)




