tiistai 28. huhtikuuta 2026

KAHVI-KASSI

Tein pitkästä aikaa kassin kahvipusseista tilauksesta. Olen varmaan vuoden verran kerännyt näitä samanlaisia pusseja ( Juhla Mokka Samettinen) että saisin mahdollisimman saman värisiä ja -kuviollisia pusseja. 13 ruutuneliötä punoin tähän kassiin, ompelin kokoon ja pujotin kahvanauhan paikoilleen. VALMIS.

 

lauantai 25. huhtikuuta 2026

SÄILYTYS LAATIKKO

Päällystin vanhan koiranruoka ämpärin. Virkkasin jämälangoista tunisialaisella virkkauksella pohjasta ylöspäin pussin jonka sitten laitoin ämpärin ympärille ja liimasin sen ylä reunasta kiinni.


Ja sain siitä hyvän korin autoon mihin laitan kestokassit.

 

tiistai 21. huhtikuuta 2026

PIKKU PEITOT

Virkkasin muutaman pikku peiton keskolaan. Tässä kuvassa kulmasta kulmaan tekniikalla ja tunisialaisella virkkauksella ja 

nämä myös tunisialaisella virkkauksella kahdella värillä. Kooltaan peitot on n. 40/50cm ja lanka 7velj. ja puuvilla. Hyvä jämälanka käyttö.

 

perjantai 17. huhtikuuta 2026

PIKKU KOTELOT

Vähäinen määrä kahvipusseja riitti tällaisten kapeiden koteloiden tekemiseen. Tarvittiin 2 ruutua jotka sitten ommeltiin vastakkain sivut ja pohja taivutettuna kohdilleen.

Hyvät kotelot esim. kynille tai vaikka muistilapuille. Laitoin niihin magneetit että ne voi laittaa vaikka jääkaapin oveen tarvittaessa.

 

tiistai 14. huhtikuuta 2026

"MEIKKI"- LAUKKU

Lisää kahvipusseista tehtyä. Tein laukun joihin voi matkalle lähtiessä kerätä tarvittavat pesuaineet yms. Se on myös sopivan kokoinen sähköhammasharjoille kaikkine varusteineen. 

" Näitä on itsellläni jo muutama aikaisemmin tehtyjä joissa pidän kyniä, kumia, viivottimia ymv. välineitä. Ja ompelu ja neulonta välineitä omassaan.

 

perjantai 10. huhtikuuta 2026

PIKKU KORI

Pitkästä aikaa tein kahvipusseista punonta työn: pikku korin. Kun kahvipusseja kerääntyy tarpeeksi pitää niistä jotain sitten tehdäkin. Ruutupunontaa.fi sivuilla on hyvät ohjeet ja videot( ei ole minun sivusto). Olen paljon oppinut  uutta sieltä saamilla ohjeilla tekemään erilaisia tuotoksia vaikka olen n. 20v tätä punontaa jo harrastanut.

Korille käyttöä vaikka näinkin. Aina on tarvetta pikku koreille.

 

tiistai 7. huhtikuuta 2026

KEVÄT-SUKAT

Sain kerän Nalle lankaa ja ajattelin että teen samantien siitä sukat. Lanka on niin keväisen ja Pääsiäisen näköinenkin. Jaoin langan ensin puoliksi punnitsemalla että riittää molempiin sukkiin saman verran. Aloitin sitten varpaista varteen neulomisen ja molempia sukkia tekemällä yhtaikaa omilla puikoillaan. Näin sain käytettyä koko kerän nöttösiä jäämättä. Polven alle pituiset sukat niistä tuli ja koko 38-39.

 

lauantai 4. huhtikuuta 2026

PÄÄSIÄINEN

Pääsiäisen toivotukset postilaatikko seinämässä. 

Palmusunnuntaina saadut virpomisvitsat myös koristeena.


 

lauantai 28. maaliskuuta 2026

PIPO JA SUKAT

Neuloin pojanpojalleni vielä pipon ja sukat tyynystä jääneistä langoista. Pipo on kaksinkertainen.

Tein siis vuoren samantien  ja pipoa voi siis käyttää molemmin puolin; musta tai vihreä puoli.

Ja vielä sukat. Sukkiin neuloin kuvion mutta pipoon tein sen silmukoiden jälkeen päin.

 

tiistai 24. maaliskuuta 2026

2. TYYNY

Pojanpoikani pelaa näitä Mine craft juttuja joten tyynynkin täytyi sillä kuviolla hänen saada. Neuloin ensin tyynyn päällisen ja sitten silmukoin päälle tuon kuvion.

 

lauantai 21. maaliskuuta 2026

"LEGO"-TYYNY

Virkkasin tyynyn "lego" paloista.  Tein jämälangoista ne. Virkkasin palat ja ompelin yhteen tyynyn päälliseksi.

 

tiistai 17. maaliskuuta 2026

PIKKU PEITTO

Tunisialaista virkkausta käytin tämän pikku peiton tekemiseen jämälangoista. Kiva opetella uusia tai kerrata vanhojakin virkkaus tekniikoita. Tämä peitto on kooltaan n.70/80cm. 

 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

PIKKU PUSSUKAT

Virkkasin parit pikku pussukat kännykälle ettei se paleltuisi pakkasella ulkoiltaessa. Tein ISON pussukan jonka sitten taas huovutin koneessa sopivan kokoiseksi. Jämälangat saivat taas hyvän käyttö kohteen.

 

torstai 12. maaliskuuta 2026

HUOPA-TOSSUT

Neuloin varrelliset huopa tossut. Lanka hahtuvalanka kiekko joita löysin kierrätys keskuksen korista. Ei tullut paljon hintaa tossuile kun langat n.550g huopalankaa maksoi 6€ eikä se kaikki siis tossuihin mennyt. Tein siis ISOT SUKAT jotka huovutin sitten pesukoneessa  oikean kokoisiksi, koko n. 38. Sisällä pidettävät tossut.

 

maanantai 9. maaliskuuta 2026

HUOPA-LAPASIA

Neuloin muutamat huopa lapaset tässä talven aikana jo ensi talvea ajatellen  valmiiksi. Lankana Plötulopi. Helppoa isoilla 8 puikoilla isot lapaset ja pesukone huovuttaa ne. 


 

perjantai 27. helmikuuta 2026

PIKKU MATTO

Virkkasin lopuista miniontelo kuteista pienen maton pesuhuoneen oven ulkopuolelle takkahuoneessa. Kokoa matolle tuli 65/42cm.

Sattumoisin siinä on samoja värejä kuin isossa matossa vieressä. 

 

tiistai 24. helmikuuta 2026

"SOHVA-MATTO"

Virkkasin sohvalleni päälisen suojamaan kulumiselta. Minulla oli mini ontelokuteen jämiä, osa kirppari löytöjä. Jostain syystä nuo pikku neliöt ovat  minulla nyt mielessä vähän siellä sun täällä käsitöissäni. Tämä on muutenkin sellaista helppoa virkkausta ja valmista tulee nopeasti.

 

perjantai 20. helmikuuta 2026

"POMPULA"-TYYNY

Virkkasin tyynyn päälisen pompula langasta. Ohje löytyy Lankavan sivuilta. Ostin langat tyynyyn syksyllä Käsityö messuilta Tampereelta, mutta nyt vasta sain päälisen virkattua valmiiksi. Vielä olisi lankaa jäljellä toiseenkin tyynyyn mutta taidan tehdä jotain muuta niistä.

 

tiistai 17. helmikuuta 2026

"MANSIKKA"-SUKAT

Neuloin sukat Lankavan sivuilla olevalla ohjeella. Kesää ootellessa ja mansikoita.......Koko n.39 ja langat 7velj.

 

lauantai 14. helmikuuta 2026

JÄÄ-TAIDETTAA

Täytyi jäädyttää muutama astiallinen vettä että sain "taidetta" pihalle. Laitoin tässä amaryllyksen kukan purkin pohjalle ja

tässä sydän vuokien muotoillut.

Porot saivat sarviinsa myös pikku SYDÄMET YSTÄVÄN PÄIVÄKSI. Kyllä talvinen luonto on nyt kauneimmillaan.