lauantai 14. syyskuuta 2013

KLIPSUPUSSUKAT

Meikkilaukku virkattu klipsuista ja sulkijana vetoketju.

Pieni klipsu pussukka vaikka kännykälle tai pikkutavaroille jne. Sulkijana isot nepparit. Lanka on Puro Batik. 

maanantai 9. syyskuuta 2013

KALENTERI

Cd-levyn kannesta kalenteri. Netistä löysin kerran kuvan jossa oli tehty kalenteri levyn kanteen. Siitä minäkin sain idean tehdä sellaisen saadakseni niitä kansiakin uusio käyttöön. Laminoin kalenterin sivut että ovat parempia käsitellä. Cd-kansi on käännetty taaksepäin ja toinen puoli on pöytää vasten tukena että se pysyy pystyssä. Taiteelliset "lahjani" näkyvät noissa puun lehdissä.

perjantai 6. syyskuuta 2013

ONNITTELUKORTTI

Olen miettinyt mitä voisi tehdä cd-levyn koteloista. Netistä löytyyy kyllä hyviä vinkkejä. Yksi tällainen oli tehty valokuva kehykseksi. Mutta minä tein siitä "kortin".  Olen nuo kuvat siirtänyt kuvan siirto tekniikalla kankaalle. Sitten laitoin kuvakankaat kahden kartongin väliin ja ne kiinnitin kakspuoleisella teipillä koteloon. Ruusut koristeeksi ja

etu osaan tietenkin sankarin nimi ja vuosiluku jonka hän täyttää. Lapsuuden kuva ja muutamaa vuosikymmentä myöhemmin oleva kuva.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

"SOLMIO UUSIKSI"

Nämä kaulanauhat olen tehnyt jo aikaisemmin ja ovat jossain blogissani, mutta otin ne tähän mukaan kun tein loput solmioista nyt

pussukoiksi esim. aurinkolaseille, kännykälle tmv. säilytykseen. Näin käytin kaiken solmiosta eli mitään ei mennyt hukkaan. 

lauantai 31. elokuuta 2013

KÄNNYKKÄ PUSSUKAT

Vielä klipsuja löytyy ja ystävät keräävät niitä koko ajan lisää. 

Kännykkä pusseja aina tarvitaan. Näissäkin on kierrätys sulkijat ja pidikkeet niin että lanka on vain ollut uusi joskus, nyt jämä langasta.

perjantai 23. elokuuta 2013

KAULUKSET

Virkkasin tällaiset kaulukset vanhoihin ketjuihin. Langat on jotain kimaltelevia jämä lankoja joten en tiedä niiden nimiä.

Lukko ja nappi ovat tietenkin kierrätys tavaraa. Ketjut eivät ole mitään aitoja vaan jostain laukuista jääneitä osia. Voi olla että näitä tulee jopa laitettua ylleen syksyn rientoihin.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

VIRKATUT PUSSUKAT

Puro Batik langasta virkkasin pari pussukkaa joihin laitoin lukot jotka olen joskus kirpparilta ostanut. Mukava tehdä joskus jotain pientä joka valmistuu nopeasti vaikka kyllä tuossa lukon kiinnittämisessä oli aika työ.