lauantai 26. huhtikuuta 2014

KESÄKASSI

Täytyihän sitä tietenkin kesäksi kassi tehdä. Virkkasin kaksinkertaisella Novitan Kartano langalla eli siinä on harmaa ja vihreä lanka yhdessä. Tein kulmasta kulmaan tekniikalla sen. Sangat on vanhasta vyöstä. Siis kierrätystäkin taas vähän mukana.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

2.TOUKKAPUSSI

Tein vielä toisenkin toukkapussin jotka tällä viikolla lähetän niiden kerääjälle. Näiden tekeminen on tosi rentouttavaa kun ei tarvitse paljon miettiä kunhan antaa käsien tehdä ja ajatuksen lentää kun kuviota suunnittelee. Kolmaskin pussi on tulollaan ja valmistuu pikku hiljaa. Saaja on vielä salaisuus.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

KAITALIINA

Virkkasin talven aikana pitkän kaitaliinan pääsiäispöytään. Ohje on otettu Kangasaitan sivuilta. Lanka on Novitan Kotiväki Kartano. En ole pitkään aikaan pöytäliinoja tehnytkään joten oli kiva vaihteeksi tehdä niitäkin.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

TOUKKAPUSSI

Minäkin ajattelin osallistua Toukkapussien tekoon kehitysmaiden vauvoille. Tämä pussi on tehty puuvilla langasta kun se on kuitenkin menossa lämpimään maahan. Tämä on myös mainio keino saada langan jämiä hyötykäyttöön ja todelliseen tarpeeseen. Punalanka blogissa on ainakin tietoa tästä haasteesta enemmän ja ohjetta pussien tekoon. 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

SUKAT

Ompas aikaa vierähtänyt blogini päivityksestä.  Mutta tässä parit sukat taas  näytille. Niinhän siinä käy kun on monta työtä yhtaikaa teossa, niin niiden valmistuminen sitten kestää.

Nämä sukat ovat lapsen kokoa ylemmät sukat aikuisen kokoa. Tämä malli on nimeltään jotain "räjähtävää" helmineulosta. Kahdella värillä tehdään esim. minulla tässä keltapunassa:  1krs kelt. oikeaa, 2krs pun. oikein nurin, 3krs kelt. oikeaa ja 4krs pun nurin oikein.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

2.LAPASET

Vielä piti tehdä yhdet Helminauha lapaset kun niitä oli niin hauska tehdä. Ja mukavaa tuo väreillä leikkiminen kuvioihin.

torstai 27. maaliskuuta 2014

LAPASET

Löysin vinkin mammamyyn blogista näihin Helminauha lapasiin. Ohje löytyy myös Raverly sivustoilta josta sen saa ilmaiseksi tulostaa. Nyt on siis jo ensi talveksi ensimmäiset lapaset tehtynä. Malli oli sen verran helppo ja niistä tulee todella lämpimät. Toisetkin ovat jo tulollaan siis...