Virkkasin saunaan parit laudeliinat. 18 säikeisestä kalastaja langasta. Ensin tein tuon pidemmän mutta kun lankaa jäi niin tein loppulangasta vielä pienemmän johon jouduin sitten lisäämäänkin lopuksi eri väri lankaa. Kulmasta kulmaan tekniikka-virkkausta.torstai 28. marraskuuta 2024
LAUDELIINAT
Virkkasin saunaan parit laudeliinat. 18 säikeisestä kalastaja langasta. Ensin tein tuon pidemmän mutta kun lankaa jäi niin tein loppulangasta vielä pienemmän johon jouduin sitten lisäämäänkin lopuksi eri väri lankaa. Kulmasta kulmaan tekniikka-virkkausta.lauantai 23. marraskuuta 2024
PARIT PIPOT
sunnuntai 17. marraskuuta 2024
UUTTA JA VANHAA
Neuloin helpon kaulurin itselleni.Pelkkää oikeaa neulotaan ja sitten taitellaan ja ommellaan muotoonsa.
Tarve kauluriin oli tämän villatakin kanssa käytettäväksi kun tarvitsee jo kaulaa vähän kylmältä suojata. Sattui vielä löytymään langan jämät villatakista jääneenä.
Nämä villasukat saivat vain uudet teräosat. Entiset teräosat olivat niin virttyneet etten kehdannut sukkia enää käyttää joten terät poistoon ja neuloin uudet tilalle lankavaraston pohjilta löytyneestä langasta. Varret olivat aivan kunnossa ja aika kaunis kuviokin niissä. Eli kierrätystäkin vähän tällä kertaa!perjantai 8. marraskuuta 2024
VIELÄ KOREJA......
perjantai 1. marraskuuta 2024
PIPOT JA SUKAT
lauantai 26. lokakuuta 2024
VIELÄ KAHVIPUSSEISTA....
Minulla jatkuu vielä näistä kahvipusseista "rakentaminen". Nordquist Kesä kahvi pussit ovat kauniita että on "pakko" tehdä niistä muutamat korit. Olen joka vuosi niistä jotain tehnyt (2020-2024) tähän mennessä.
Ja kaikki pusseista "täytyy" käyttää ja tehdä vielä näitä pienen pieniä koreja lopuksi. Kesäkahvi-ja Juhla Mokka pussesita.lauantai 19. lokakuuta 2024
KAHVIPUSSEISTA........
Kahvipussit saivat taas uusia kohteita. Tein kahdesta punotusta ruutuneliöstä kapean korin johon laitoin vahvat magneetti napit että sain sen pysymään jääkaapin ovessa..Voin laittaa vaikka kyniä tai jopa kännykän siihen.
Vielä säilytys pussikko vaikka käsityötarvikkeille. Neljä punottua ruutuneliötä yhteen ommeltuna. Hyvät ohjeet löytyy ruutupunontaa.fi sivuilta kaikkiin näihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















